Leirin Säännöt

  1. Leirillä käyttäydytään partiomaisesti ja otetaan muut huomioon sekä kunnioitetaan luontoa.

  2. Leirillä pidetään koko ajan näkyvillä partiohuivia.

  3. Avotulen teko on kielletty ilman lupaa.

  4. Leirillä on hiljaisuus klo 22-07. Hiljaisuuden aikana majoittumis alueella meluaminen on kielletty. Ohjelmaa saa järjestää vain niille varatuilla alueilla. Leirilippukunnanjohtajat ja heidän valtuuttamat henkilöt vastaavat leirilippukuntiensa hiljaisuudesta. Leirillä on hiljainen tunti klo 22-23, jonka aikana ylimääräinen liikehdintä majoitusalueen ja muiden alueiden välillä tulisi välttää.

  5. Uiminen ohjelman ulkopuolella on sallittu virallisella valvotulla uimapaikalla vapaa-ajalla. Uimaan lähdettäessä tulee olla valvova johtaja omasta leirilippukunnasta sekä uima pari mukana. Uimapaikalla noudatetaan aina uimavalvojien ohjeita.

  6. Ajoneuvoilla saa liikkua leirialueella vain kirjallisen ajoluvan kanssa. Luvan myöntää leiritoimisto. 

  7. Puista ei saa ottaa eläviä oksia eikä puita saa kaataa rakennelmia varten tai niiden tieltä. Riippumattoja käytettäessä tulee käyttää puun halaajia. Riippumattoa saa käyttää vapaa-ajalla halutessaan, mutta yöt nukutaan teltassa.

  8. Tupakointi on kiellettyä muualla kuin merkityillä tupakointi paikoilla.

  9. Alkoholin ja laittomien päihteiden hallussapito, käyttäminen ja niiden vaikutuksen alaisena esiintyminen on kiellettyä. Sääntö koskee myös rakennus- ja purku leiriä. Alle 18-vuotiaiden tapauksissa ilmoitetaan aina huoltajille.

  10. Jos leiriläinen rikkoo leirin sääntöjä toistuvasti tai vakavasti, leirin johto voi poistaa leiriläisen leiriltä. Tällaisessa tapauksessa leiriläinen lähetetään omakustanteisesti kotiin. Alle 18-vuotiasta ei poisteta leiriltä ilman, että hänen huoltajaansa on oltu yhteydessä.